5 asiaa, 0 tavaraa.

En ole pitkään aikaan ollut materiapäissäni, ja yleensä käytän vähäiset rahani mieluiten hyvään ruokaan ja juomaan (hehee) kuin tavaraan. Pyrin myös tekemään kuluttajaratkaisuja aina silloin, kun tavaraa tulee hommattua. Esimerkiksi facebookista tuli bongattua ilmainen sohva ja sänky. En myöskään iske silmiäni johonkin esineeseen brändin perusteella. Mua ehkä vähän puistattaakin se, että miten joku MERKKI voi saada ihmiset ajautumaan jonkin sortin ostopäätökseen ja ainut sananen koko ostoksesta on se, että "tää on sen ja sen merkkinen, ja se maksoin näin ja näin paljon". Harmillista on, että kyseisen sortin ihmisiä on paljon!

Listaa 5 asiaa/tavaraa mitä haluaisi materialisti- fiilispäissään eniten.

5 ASIAA

1. Reppureissaaminen. Mä en haluaisi mitään niin paljon, kuin lähteä repun kanssa kiertämään maailmaa. Tää suunnitelma on kyllä jäänyt mielensopukkaan unelmana, jota en ainakaan lähiaikoina ole toteuttamassa. Haluan eka kokeilla, että jos pääsisin opiskelemaan johonkin unelmajuttuun - mutta jos mulle ei siunaannu opiskelupaikkaa mistään: plan B on omanelämäni tutkimusmatka tuntemattomaan. Se ei käsitä hotellilomamatkaa yhteen maahan / kaupunkiin.. Vaan se on kasvumatka jossa mä tutustun erilaisiin kulttuureihin, taiteeseen, ruokaan ja ehkä erilaisiin työvaihtoehtoihin. Mua suorastaan surettaa jos en toteuta tätä. :)

2. Opiskeleminen ja unelma-ammatti. Mun haaveena ois valmistautua ja kunnostautua ammattiin, joka on mieluisa ja jossa mä viihdyn. Tietenkin? Kukapa ei toivoisi tätä. Viimeisin villitys ja unelma tähän liittyen oli sarjakuvapiirtäjä. Mulla on jo pari toteuttamisen arvoista ideaa, mutta katsotaan mitä tästä tulee. Olenkin hakemassa tänä keväänä moneen opinahjoon joissa voisin toteuttaa unelmaani taiteilijana - pidän peukkuja itselleni. Vielä pitäisi löytää kadonnut taiteellinen orientaatio, mutta tällä viikolla mä päätin löytää sen.

3. Perhe. Niin kuin moni. Mäkin haluan perheen. Aikaisemmin ajattelin, että en hanki ikinä lapsia. Mun mieli on kuitenkin muuttunut vahvasti tässä vuosien varrella. Vielä oon aikamoinen rämäpää ja vauhtihirmu. Ehkä sitten joskus kun mä aikuistun ja rauhotun, olen nähnyt maailmaa reppureissaajana ja tehnyt niitä sarjakuvia. Hehee. Mulla on mun poikalapselle nimikin. Jos saan tytön, sitten en tiedä.

Yhtenä iltana mun lähiökapakassa, kun istuskelin siellä mun kaverin Arton kanssa: eräs hyvin humaltunut, rapiat 40-vuotias nainen tuli istumaan mun viereen ja jutteli. Se kysyi, että mitkä on mun tulevaisuuden suunnitelmat. Sanoin että haluan lapsen. Tämä nainen ihmetteli ääneen, että miten 20-vuotias nainen voi kuvitella vielä jotain lasta elämäänsä. Elokuvien suurena ystävänä, mä leikin oman elämäni sankaritarta ja vastasin, kuten Juno elokuvassa Jennifer vastasi: "jokainen on tarkoitettu johonkin, minut on tarkoitettu äidiksi." Tämä vastaus iski kyseiseen naiseen kuin kuula kalloon. Hän oli niin vaikuttunut rohkeista sanoistani, että rupesi melkein itkemään. Ehkä mulla on kuitenkin muitakin tarkoituksia elämässä, lapsen hankkiminen ei ole se yksi, ainoa juttu. Hehee.

4. Muuttaa maalle. Tätä seikkaa mun kaverit (ja äiti) ihmettelee suuresti. Mä haluaisin muuttaa maalle. Vaikka olenkin koko pienen elämäni asunut kaupungissa, mä haluan kokeilla siipiäni rauhallisessa ympäristössä jossa on metsää ja luontoa. Pienenä mä kammoksuin luontoa ja metsässä liikkumista. Nykyisin, varsinkin Pihlajanmäessä: mä mykistyn luonnosta kun käyn kävelyllä tai lenkeillä. Luonnossa on jotain joka inspiroi. Mä haluan myös irtautua Helsingin ruuhkabusseista ja vihaisista mummoista kaupan kassoilla. Mä olen huomannut, että kaupunkilaisilla on käsittämätön kiire. Ihmiset juoksee tiedottomasti kaduilla vastaan, eikä varo ketään. Olen miettinyt, että jos itsekin itsepäisesti lakkaisin varomasta, kaikki varmaan törmäisi muhun. Kaupunkilaisilta puuttuu silmät päästään. Vaikka ne katsoo eteensä, ne ei huomaa vastaantulijoita. Mä haluan ympäristöön jossa ihmiset hymyilee ja uskaltaa katsoa toisiaan silmiin. Ehkä mä olen pieni kääpiö jota kukaan ei huomaa. Musta vaan tuntuu, että jatkuvasti kaupungin kiireät ämmät ja ukkelit on mun kanssa törmäyskurssilla ja mun pitää varoa niitä ettei ne törmäisi muhun. Ja uskokaa tai älkää, tää asia kiusaa mua paljon! Jos kävellään kadulla vastaan, voitko edes nähdä minut?

5. Onni. Mä olen onnellinen ja aika positiivinen ihminen. Silti aina olisi kivempi olla vielä vähän onnellisempi ja positiivisempi.

_____________________________________________________


5 TAVARAA


En keksi kun ei ole tarvetta. Paitsi uusi iPod olisi nasta. Mun 7 vuotta vanha soitin alkaa sanoa itsensä irti. Senkin aijon soitatuttaa loppuun koska sieltä löytyy teinivuosien helmiä, joita en ehkä saa takaisin. Sekään ei ole niin välttämätön juttu. Tykkään kyllä hirveästi kuunnella musiikkia bussissa, koska varsinkin silloin kun vihaamani ruuhkabussi tulee eteen. Mä en kestä sitä älämölöä mitä ihmisistä suurena joukkona lähtee, vaikka kukaan ei olisi puhunut toisilleen mitään.


Tässä oli myös aikapaljon seikkoja joita vihaan: ruuhkabussit, vihaiset kaupunkimummot kaikkialla, ihmiset ruuhkabussissa, kiireiset kaupunkilaiset jne. = haistakaa home.

Vihaisista kaupunkimummoista vielä. Mä arvostan hyviä ihmisiä suuresti iästä riippumatta, mutta tää on selkeesti kasvava luonnonvara (huom! Helsingissä. Mikkelissä mummot oli kivoja). Meidän kaupassa mummelit ohittelee, tökkii sun peppua ostoskärryillä ja yksi päivä kun olin tulossa töistä: Eräällä mummolla oli niin tolkuton kiire jäädä samalla pysäkillä, että se tönäisi mut ulos ja sanoi pari kirosanaa. Kirosin takasin sen mummelin. Jotain käytöstapoja?